Imperiaali Stout, 9,2 %, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Vuoden 2013 Herkkujen Suomi – Syystober -tapahtumassa Helsingissä valittiin Suomen parhaaksi olueksi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valmistama Imperaali Stout, 9,2 %. Suomalainen Olut ry. järjesti jälleen kerran Suomen Paras Olut -kilpailun, ja yhdistyksen kutsuma ammattilaisista ja harrastajista koostuva raati valitsi tämän monipuolisen ja pehmeän täyteläisen oluen voittajaksi.

Raati kehui voittajaa kansainvälisen tason laatuolueksi, joka edustaa mainiosti parhaita suomalaisia oluenvalmistusperinteitä. Imperiaali Stoutia kuvailtiin tasapainoiseksi ja ja maukkaaksi kokonaisuudeksi.

Samana vuonna Imperiaali valittiin Helsinki Beer Festivaleilla Vuoden olueksi 2013, ja näin se uusi aiemman voittonsa vuodelta 2010. Olut valittiin myös Vuoden Stoutiksi vuoden 2014.

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on lyhyessä ajassa noussut Suomen neljänneksi suurimmaksi panimoksi, ja sen oluiden laatu on kaiken kaikkiaan tasokas ja vahva, Imperiaali Stoutin ollessa ykis sen parhaista menestystuotteista.

Imperiaali Stoutin valmistuksessa käytetään viittä eri mallaslaatua: Pale Ale, tumma karamellimallas, suklaamallas, paahdettu ohra- sekä värimallas. Olut on pitkään kypsytetty, suodattamaton pintaolut.

Maultaan Imperiaali Stout on hedelmäinen ja siinä erottuu suklaan, lakritsin ja vaniljan aromeita. Väriltään olut hyvin tumma, liki täysin musta. Oluen päälle muodostuu parin sentin mittainen vaaleanruskea vaahto, joka häviää melko nopeasti.

Imperiaali Stout on erinomainen nautiskeluolut, jonka mausta löytyy hienosta erilaisia vivahteita. Olut on syystä valittu usein parhaimpien oluiden joukkoon!